Yleinen

FSSF SUP Remote Race 2021 alkaa!

Viime keväänä koronarajoitusten keskelle lanseerattu suppauksen virtuaalihaaste FSSF SUP Remote Race keräsi Facebookiin yli sadan hengen yhteisön, ja yhteensä 69 melojaa osallistui kesän aikana haasteeseen tuloksen lähettämällä. Myös syksyllä tehdyssä kyselyssämme viesti tuli selväksi – tätä lisää! FSSF Remote Race tulee siis jälleen, hieman päivittyneenä. Mukana on siis sekä tuttuja että myös uusia haasteita.

Haaste alkaa tänään 10. toukokuuta ja päättyy elokuun 15. päivä. Melottavista matkoista mukana on viime kesän tapaan 1, 5 ja 10 kilometrin matkat edestakaista reittiä melottuna. 10 kilometrillä liiton jäsenet voivat samalla kerätä Finnish SUP cupin Distance Cupin pisteitä. Lisäsimme Technical Cupille viime kesästä poiketen oman erillisen matkan: 1 km mutta kolmella käännöksellä (4 x 250 m), eli pivot-käännöksiä on luvassa useampia. Lisäksi Suomen SUP-liitto haluaa kunnioittaa viime syksynä menehtyneen kilpailijan, Sami Laakkosen, muistoa lisäämällä matkavalikoimaan version, jota hän itse viime kesänä ehdotti. Samin mukaan nimetyllä matkalla melotaan 5 kilometriä ilman käännöksiä, eli lähtö ja maali saavat olla eri kohdissa, ja sääolosuhteita saa hyödyntää.

Lisäksi kesä- ja heinäkuulle on oma erillishaasteensa, jossa myös melotaan mutta ei tiettyä matkaa eikä myöskään aikaa vastaan. Kerromme haasteista lisää kesän mittaan! 

Kesän 2020 SUP Remote Race -satoa

Palkinnot arvotaan osallistuneiden kesken viime kesän tapaan. Mahtavia palkintoja on jälleen luvassa, kiitos loistavien sponsoreiden! Sponsoriksi voi myös vielä ilmoittautua ottamalla yhteyttä meihin sähköpostitse suomensupliitto@gmail.com. Pääpalkintona on viime kesän haasteen tapaan Leijakoulu Lappiksen meille lahjoittama Sharkin ilmatäytteinen SUP-lauta.

FSSF SUP Remote Race 2021 -kilpailusäännöt

Kilpailuajankohta

10.5.-15.8. (järjestäjä pidättää oikeuden jatkaa kilpailuaikaa tilanteesta riippuen)

Välineet

  • Mikä tahansa SUP-lauta (Huom! Mikäli keräät SUP Cup -pisteitä, seuraavat lautarajoitukset ovat voimassa: naiset/miehet max 14’, alle 16-vuotiaat max. 12’6’’)
  • mela
  • karkuremmi
  • gps:llä varustettu laite, josta voit jakaa meille suorituksesi (reitti, matka ja aika) 

Matkat

  • 1 km 
    • edestakainen reitti vähintään yhdellä käännöksellä
  • 5 km
    • edestakainen reitti vähintään yhdellä käännöksellä
  • 10 km 
    • edestakainen reitti vähintään yhdellä käännöksellä
    • jäsenille jaetaan Distance Cup -pisteet
  • 1 km, Technical Cup Special 
    • edestakainen reitti kolmella käännöksellä
    • jäsenille jaetaan Technical Cup -pisteet
  • 5 km, Sami Laakkonen Special 
    • vapaavalintainen reitti
    • sääolosuhteita saa hyödyntää vapaasti
    • lähtö ja maali voivat olla eri paikoissa

Sarjat 

  • Miehet
  • Naiset
  • Pojat alle 16 vuotta
  • Tytöt alle 16 vuotta 

Säännöt

  • Lähtö ja maaliintulo: Matkaan lähdetään paikallaan laudalla seisten. Suositeltavaa olisi, että ajanotto ja gps-plottaus käynnistetään vasta matkaan lähtiessä ja sammutetaan maaliin saapuessa. Tällöin matkasta piirtyy selkeä reitti. Lähdössä ja maalissa voi myös käyttää väliaikoja, mutta väliaikojen välinen aika ja matka pitää olla selkeästi esitettävissä.
  • Reitti ja käännökset: Matka tulee suorittaa edestakaisena reittinä, eli vähintään yhdellä 180° käännöksellä. Käännöksiä voi olla enemmänkin, mutta niin että sama reitti kuljetaan yhtä monta kertaa kumpaankin suuntaan. Lähtö ja maali sijaitsevat näin ollen samassa pisteessä. Tällä pyritään eliminoidaan tuulen ja aaltojen antama mahdollinen etu. Technical Cup Specialissa käännöksiä tulee olla kolme. Sami Specialissa lähtö ja maali voivat sijaita eri paikoissa, eli koko matka voidaan meloa samaan suuntaan.
  • Koko matka on melottava laudalla seisten. Mikäli sattuu kaatumaan, saa istuen/polviltaan ottaa max. viiden melontavedon alkuvauhdin. 
  • Koko matka tulee suorittaa meloen ilman ulkoisten apuvälineiden tai -keinojen hyödyntämistä (kuten veneen peräaalto). Poikkeuksena Sami Laakkonen Special, jossa sääolosuhteita saa hyödyntää vapaasti.
  • Omaa aikaa saa parantaa niin monta kertaa kuin haluaa.
  • SUP Cup -pisteitä keräävät
    • Pisteitä voivat kerätä Suomen SUP-liiton jäsenet, lisätietoa täällä
    • Seuraavat lautarajoitukset ovat voimassa: naiset/miehet max 14’, alle 16-vuotiaat max. 12’6’’.
    • Toisen laudan peesaaminen (drafting) on suorituksen aikana kielletty 

Tuloksen toimittaminen

  • Ota tietokoneelta tai kännykästä kuvakaappaus, jossa näkyy kuljettu reitti, matka ja aika. Mikäli et saa kaikkia tietoja mahtumaan yhteen kuvakaappaukseen, voit toimittaa useamman.
  • Lähetä kuvakaappaus ja alla esitetyt tiedot osoitteeseen suomensupliitto@gmail.com, otsikoksi “FSSF SUP Remote Race 2021” tai postaa suorituksesi tietojen kera hasteen Facebook-ryhmään.
  • Tulokset on lähetettävä järjestäjälle viikon sisällä suorituksesta.

Toimitettavat tiedot

Nimi:

Sarja:

Pvm:

Paikka:

Olosuhteet: (esim. ei tuulta, kevyt maininki) 

Lauta: (esim. John’s Custom 12’6’’x25’’ ilmatäytteinen/kova lauta)

Tulokset

Keräämme kaikki tulokset tänne.

Osallistumismaksu

Osallistuminen on ilmaista, mutta halutessasi voit maksaa vapaaehtoisen 10€ osallistumismaksun. Lahjoitamme puolet summasta Itämeren hyväksi. 

Palkinnot

Arvontapalkintoja kaikkien osallistujien kesken.

Sosiaalinen media

Jaa kisafiiliksesi Instagramissa ja Facebookissa aihetunnisteella #fssfsupremoterace2021. Liity myös kisan virtuaaliseen Facebook-tapahtumaan ja ota seurantaan Suomen SUP-liiton Instagram-tili.

Hienoja kilsoja ja tsemppiä kaikille haasteeseen!